
Löydä oma SAM
Tiimi
Muodostamme tiimin position sekä toimialaosaamisen perustella

Minulla on monipuolinen 20-vuoden kokemus palveluliiketoiminnan johtamisesta ja vahvat näytöt liiketoiminnan transformaatiosta sekä strategisten kumppanuuksien ja myyntikanavien kehittämisestä rahoitus- ja leasingyhtiöissä sekä autoalalla. Urani aikana olen toiminut keskeisessä roolissa uusien liiketoimintojen rakentamisessa ja käynnistämisessä sekä organisaatiorajat ylittävän yhteistyön kehittämisessä ja uudelleenorganisoinnissa. Olen kerryttänyt osaamiseni mm. toimitus- ja myyntijohtajan sekä liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävissä. Toimialakokemukseni ansiosta minulla on myös vankka ymmärrys sääntelystä ja vaatimustenmukaisuudesta sekä niiden käytännön soveltamisesta.
Uskon laatuun, tiimityöhön, avoimeen dialogiin sekä yhteistyön edistämiseen eri toimintojen välillä. Nämä rehellisyyteen, vastuullisuuteen, jatkuvaan kehittämiseen ja yhdenvertaisuuteen pohjautuvat arvot ohjaavat työtäni. Kollegoiltani ja yhteistyökumppaneiltani saamani palautteen perusteella olen ratkaisukeskeinen optimisti, joka luo ympärilleen innostavan työilmapiirin.
Syksystä 2024 olen keskittynyt johdon suorahakuihin ja rekrytointeihin ja pääsen ilokseni hyödyntämään monipuolista liiketoimintaosaamistani ja tuottamaan asiakkailleni arvoa osaamistarpeen, arvojen ja kulttuurin yhteensovittamisessa sekä kestävän kilpailukyvyn luomisessa onnistuneiden avainrekrytointien avulla.